Tervetuloa

Finnjet Historical Society ry:n

kotisivuille!

Kun GTS FINNJET aloitti vuonna 1977 liikennöinnin Suomen ja silloisen Länsi-Saksan välillä, alus oli varsinkin Itämeren piirissä jo varhain laajalti tunnettu superlatiivien aluksena matkustusmukavuuden ja teknisten ratkaisujensa ansiosta. Finnjet oli uraauurtava alus laiva-arkkitehtuurin, laivanrakennuksen ja käytön osalta. Nämä seikat inhimillisten tekijöiden ohella toivat laivalle lukuisia ihailijoita niistä yli viidestä miljoonasta matkustajasta, joita Finnjet kuljetti. Harva alus on saavuttanut tällaista tunnettavuutta, suosiota ja ihailua.

Finnjetin aikakausi päättyi vuonna 2008.

Sen vuoksi me, kuusi entistä matkustajaa ja yksi Finnjetin miehistön jäsen, olemme perustaneet FINNJET HISTORICAL SOCIETYn ylläpitääksemme erityislaatuisen aluksemme muistoa ja luodaksemme syväluotaavan katsauksen aluksen historiaan, tekniikkaan ja ihmisiin. Tavoitteenamme on kerätä muistoja ja dokumentteja ja tuottaa myös uutta tietoa, jotta saisimme Finnjetin historian perusteellisesti tallennetuksi ja kaikkien kiinnostuneiden saataville. Olemme kiinnostuneita myös Suomen ja Saksan välisen Hansa-reitin historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta. Tässä erityistä huomiota kiinnitetään varustamoihin, telakoihin ja autolauttoihin.

Toivotamme kaikki FINNJETin entiset matkustajat ja miehistön jäsenet tervetulleiksi yhdistykseemme kertomaan omin sanoin laivaan liittyvistä muistoista ja kokemuksista.

FINNJET HISTORICAL SOCIETY on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka on perustettu FINNLINES Oyj:n suostumuksella. Finnlines oli Finnjetin varustamo laivan ensimmäisen kymmenen vuoden ajan.

”Hyväkuntoisin Alangin romurannalle koskaan ajettu matkustaja-alus.”

”Kaikkein tappiollisin romutus Alangilla johtuen aluksen erinomaisesta kunnosta ja jäänmurtajan rungosta.”

Wednesday, May 29, 2024 news
In the meantime it's already more than 15 years since Finnjet has been scrapped. However, there are still many fans of this unique ship worldwide and the fascination of her power and speed has not cha…
Friday, September 11, 2020 news
Olen kirjailija Marja Toivio ja juuri julkaissut romaanin Finnjet, My Love (Atrain & Nord). Siinä kerrotaan GTS Finnjetin rakennustyömaasta, joka yhdisti kolme nuorta miestä 70-luvun lopussa. Yhde…
Saturday, February 15, 2020 news
Pitkäaikainen puheenjohtajamme Ari Kangasalusta on menehtynyt perjantaina 7. helmikuuta 2020. Yhdistyksemme ottaa osaa omaisten suruun. Muistoa kunnioittaen, Finnjetin miehistö & Finnjet Historica…
Sunday, October 01, 2017 news
Juha Pokki has written a book of Finnjet and the story behind it. It has been published few weeks ago and has just arrived at FHS headquarters. Go and buy your own here: https://www.supermarket.fi/ind…

Haluatko osallistua toimintaamme?

Onko sinulla muistelmia, valokuvia tai muuta jaettavaksi? Me olemme aina kiinnostuneita julkaisemaan tarinoita ja muita muuta materiaalia sivuillamme!

Jaa kokemuksia, muistelmia, valokuvia GTS FINNJETistä!

GTS FINNJET Maailmanennätykset

1977-1981

Maailman suurin matkustaja-autolautta vuodepaikoissa

1977-1981

Maailman suurin matkustaja-autolautta bruttorekisteritonneissa

1977-1981

Maailman suurin matkustaja-autolautta matkustajamäärässä

1977-2001

Maailman pisin matkustaja-autolautta

1977- Record unbroken!

Maailman nopein perinteinen matkustaja-autolautta

1977- Record unbroken!

Suuritehoisin matkustaja-autolautta maailmassa

1977-1996

Maailman ensimmäinen ja ainoa matkustaja-autolautta kaasuturbiineilla

1997-2002

Maailman suurin kaasuturbiineilla kulkeva alus

1981-2000

Maailman ensimmäinen kaasuturbiini- ja dieselsähköinen alus

1994

Maailman ensimmäinen siviilialus ECDIS –järjestelmällä